Innostu ja innovoi!

Innokas-verkosto ohjaa varhaiskasvatusyksiköitä ja kouluja luovuuteen ja innovatiivisuuteen teknologian avulla

Rohkaisemme lapsia, nuoria ja aikuisia –  oppilaita, opettajia, muita varhaiskasvatusyksiköiden ja koulun toimijoita ja yhteistyökumppaneita – luomaan yhdessä uusia tapoja 2000-luvun taitojen oppimiseen teknologiaa hyödyntämällä. Voitko sinäkin olla keksijä? Voisiko Robotti Ruttunen tulla myös teidän kouluunne? Voisitteko matkustaa yhdessä virtuaalisesti toiselle puolelle maailmaa?

Toimintaa ruohonjuuritasolla

Innokas-verkosto aktivoi varhaiskasvatusyksiköitä ja kouluja järjestämään itse 2000-luvun taitojen oppimista tukevaa toimintaa ja osallistumaan opetuksen kehittämiseen. Tuemme pedagogista toimintaa ja kehittämistä järjestämällä koulutuksia, konsultaatioita ja tapahtumia eri puolilla Suomea.

Verkosto käynnistyi muutaman opettajan aloitteesta. Tänään mukana on yli 750 päiväkotia ja koulua eri puolilta Suomea, kansainvälisiä yhteistyökouluja Global Innokas -verkostossa sekä yhteistyökumppaneita Suomesta ja maailmalta.

Lue lisää

Taustalla tieteellinen tutkimus

Yksi kasvatustieteen tämän hetken haasteista on muuttaa kasvatusta ja opetusta tukemaan paremmin 2000-luvun taitojen oppimista. Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan koordinoimana Innokas-verkosto vastaa tähän haasteeseen. Sovellamme ja luomme tutkimustietoa yhteistyössä kumppaneidemme kuten Columbian yliopiston FabLearn Labin ja yhdysvaltalaisen NNERPP Network -tutkimusverkoston kanssa.

Verkostomme muodostaa ainutlaatuisen testiympäristön, jossa pääsemme yhdessä tutkimaan uusia opetuksen innovaatioita käytännön koulutyössä.

Lue lisää

Uutta verkostossa

Liity mukaan Innokas-verkostoon!
Verkoston toiminta on avointa kaikille

Liity